Sunnuntai 13.5  Lähdön tunnelmia

Aamulla heräsin huonetoverieni tuskaiseen ähkinään heidän pakatessaan puolen tunnin päästä koittavaa lähtöään varten. Heitimme jäähyväiset perin poikamaiseen tapaan, sanomatta sanaakaan ilman sen kummempia tunteiluja. Istuin silti avatun ikkunan laudalle katsomaan ja nyökkäämään heille viimeiseksi tervehdykseksi heidän raahustaessaan laukkujensa kanssa alhaalla kadulla.

Haikeille tuntemuksille ei jäänyt aikaa kun huomasin että oma lähtöni oli myös n. tunnin päässä, ja viimeinkin tajusin, kuinka pöyristyttävässä kunnossa huone jäljiltämme oli. Ilmanlaatu jäljiltämme oli niin heikko, että käytävällä vaeltavat siivoojatkin kavahtivat oven takaa tulvehtivaa väkevää hajua. Vaikka huone oli kaikin puolin hyvä, ei ilmanvaihdon taso vain yksinkertaisesti ollut riittävä kolmen nuoren miehen aineenvaihdunnan hellelukemissa tuottamien esanssien häivyttämiseen.

Pakattuamme kamppeet ja poistuttuamme hostellista, päätimme lähteä syömään läheiseen intialaiseen ravintolaan, jonka hulppeuksiin kuului kahdesta seinällä olevasta taulutelevisiosta tauotta pyörivät Bollywood-musiikkivideot. Videoiden jujuna taisi olla hurjat tanssikohtaukset, jotka olivat niin energisiä, että pelkkä niiden katselu teki nälkäiseksi. Ruoka oli kuitenkin jälleen kerran yllättävän hyvää, eikä se sisältänyt ei-toivottuja yllätyksiä.

.

Tapasimme vielä keminmaalaiset keskustan Starbucksilla, josta jatkoimme (taas) hieman haikeina bussilla Geneven lentokentälle. Turvatarkastukset yms. sujuivat ongelmitta, ja pian olimme matkalla Helsinkiin. Tunnelma oli jälleen hiipumassa haikeaksi, mutta onneksi ilmeisesti Genevessä tyttöjen pääruokavalioksi muodostuneiden kolmioleipien tarjoilu lennolla helpotti eron tuskaa.

Helsingissä oli melkein ilahduttavaa törmätä aitoon, suomalaiseen töykeyteen vailla positiivisuutta ja iloista asennetta. Hotellin respan murahdukset toimivat viimeisenä merkkinä sille, että ikimuistoinen tiedeleirimme oli tullut huomenna odottavaa viimeistä lentoa vaille päätökseensä.